Hovi ja sen käytännöt

Hovin tie

Rokuganissa järjetettävät hovit ovat taistelukenttiä järjestäjästä riippumatta. Miekkojen sijaan iskuja tekevät sanat ja panssarina toimivat arvovalta ja liittolaiset. Hovien käytännöt ovat järjestäjästä riippuvaisia, jokaisella klaanilla ja keisarillisella perheellä on omat tapansa. Hovin perusrunko on kuitenkin käytännössä katsoen sama kaikkialla. Hovi on aina virallinen tilaisuus vaikka sen järjestäisi lähin ystävä, siksi kohteliaisuus ja etiketti on tärkein asia mitä samurai voi hovissa noudattaa.

Tyypillinen hovi

Hovi kestää päivästä puoleen vuoteen. Päivän kestävät tilaisuudet ovat yleensä juhlia, kuten häitä tai illallisia, ja puoli vuotta kestävät hovit ovat suuria tilaisuuksia jonka järjestäjä on joku hyvin tärkeä henkilö. Yleensä hovi kestää kuitenkin jotain tuolta väliltä ja yleisin kesto on viikosta kuukauteen. Hovin aikana osallistuja on järjestäjän vieras ja hyvien tapojen mukaan tämä pitää huolen hoviin osallistujan tarpeista. Majoittuminen tapahtuu hovin lähellä, esimerkiksi linnassa tai tiluksilla. Jos osallistujia on niin paljon ettei majoittuminen hovin lähellä onnistu voidaan heitä majoittaa lähialueen majataloihin tai kyliin. Tällöin mitä lähemmäs hovia pääset, sitä arvostetumpi vieras olet.

Hovi järjestetään tilassa missä on päähuone sekä useita sivuhuoneita. Päähuoneesta löytyy koroke järjestäjää varten tai keisarillisen hovin tapauksessa valtaistuin keisaria varten. Päähuoneessa otetaan vieraat vastaan, järjestetään ruokailut sekä hoidetaan julkiset puheet. Sivuhuoneet on varattu yksityisiä keskusteluja varten ja niitä on jaettu liikuteltavilla shojeilla.

Hovin ensimmäinen päivä on varattu hovin aloittamisen juhlallisuuksille viihdyttäjineen. Yleensä ensimmäinen päivä alkaa vasta illalla ja jatkuu myöhään yöhön. Vieraat otetaan vastaan, ruokaillaan ja otetaan rennosti. Varsinainen politiikka jätetään hovin muille päiville.

Muina päivinä hovi aloittaa istuntonsa iltapäivällä. Oleminen on vapaata ja hovin edustajat juttelevat kenen kanssa tahtovatkaan. Hovi muistuttaakin enemmän seurapiiritapaamista kuin virallista istuntoa. Poikkeus tulee silloin kun on varattu julkinen puhe. Tällöin muu hovi päähuoneessa hiljenee ja puhuja esittää asiansa järjestäjän, tai tämän poisollessa, virallisen edustajan, ja mahdollisten muiden asianomistajien läsnäollessa. Tämän jälkeen asiaan liittyvät henkilöt keskustelevat ja väittelevät asiasta hovin järjestäjän toimiessa erotuomarina. Myös muut hovin jäsenet voivat osallistua keskusteluun. Hovin järjestäjä toimii tällöin puheenjohtajana ja jakaa puheenvuoroja mielensä mukaan. Asian ratkettua siirrytään seuraavaan asiaan tai jatketaan vapaata keskustelua. Hovin aikana vieraat voivat mennä ja tulla miten haluavat, kohteliasta on kuitenkin ilmoittaa isännälle pidemmästä poistumisesta, kuten vetäytymisestä levolle.

Hovin järjestäjä järjestää myös viihdytystä vierailleen. Yleensä esiintyjät ja ohjelmanumerot jätetään illalle kun hovi alkaa hiljetä. Esiintyjät isäntä valitsee mielensä mukaan ja yleensä valinnat kuvastavatkin isännän mielenlaatua. Myös päivisin voidaan järjestää esityksiä rikkomaan päiväjärjestystä. Tätä käytetään myös silloin kun halutaan päästä hovin vieraista eroon arkaluontoisia aiheita varten.

Hovien järjestäjät

Virallisen hovin voi järjestää kuka tahansa vähänkin sosiaalista statusta omaava, esim. samurai. Ainoana vaatimuksena on että on tarpeeksi varakas majoittamaan, ruokkimaan ja viihdyttämään useita vieraita samanaikaisesti. Säännöllisiä hoveja järjestävät kuitenkin pääasiassa daimyot, sekä pienten alueiden omat että perheiden ja klaanien. Daimyoiden hoveissa politikoidaan kunnolla. Sopimuksia tehdään, sotia julistetaan sekä liittoumia solmitaan. Mitä pienemmän piirin daimyo on kyseessä sitä paikallisemmista asioista hovissa keskustellaan. Pienen kaupungin daimyon hovissa saatetaan esimerkiksi käsitellä kaupungin sataman asioita tai kahden tietyn samurain välistä vihanpitoa. Klaanien daimyoiden hoveissa taas käsitellään koko klaanin asioita kuten sotia, kauppareittejä, liittoumia tai klaanin virallista kantaa keisarillisen hovin asioihin.

Viuhkat

Siinä missä bushi kantaa ylpeänä esi-isiensä katanaa kantaa hovimies tai -nainen viuhkaa. Viuhka on yksi hovien tärkeimmistä apuvälineistä. Viuhkalla voi pitää itseään viileänä, sillä voi peittää ilmeitä joita ei halua julkisesti näyttää ja sillä voi tehostaa puheita esimerkiksi avaamalla tai sulkemalla sitä. Suljetulla viuhkalla voi myös koskettaa asioita joita ei ole soveliasta julkisesti koskettaa, esimerkiksi tökätä toista samuraita rintaan. Lisäksi viuhkan väreillä ja muulla designilla voi osoittaa tukea toiselle samuraille tai klaanille, tai vain muuten osoittaa olevansa muodin huipulla.

Kirjeiden peli

Kirjeiden pelillä tarkoitetaan seurapiiripeliä ja hovien yleisintä viestintäkanavaa. Pelin ideana on lähetellä kirjeitä toisille hovin vieraille. Kirjeissä voidaan käsitellä asioita joista ei voi julkisesti keskustella. Kuitenkaan kirjeissä harvoin sanotaan mitään suoraan, sillä kuka tahansa voi päästä kirjeeseen käsiksi ja lukea sen, siksi kirjeissä käytetään hienovaraista symboliikkaa joka kertoo vastaanottajalleen hyvin paljon. Kirjeissä käytetään hajusteita, hienoa kalligrafiaa, oikenlaista paperia tietyn viestin välittämiseen sekä erilaisia kirjeen sulkemismenetelmiä. Kirjeessä kaikella on väliä. Hyvä hovin tuntija pystyy ylläpitämään tusinaa yhteyttä pelissä yhtäaikaa. Paras pelin tuntija tietää kirjeen sisällön avaamatta sitä.

ESIMERKKI

Doji Asami saapuu hoviin ja on sovittu etukäteen että hän pitää hovin kolmantena päivänä julkisen puheen jossa hän vetoaa muihin klaaneihin, että Kurkien lähettämät puulähetykset Leijonille on syytä jättää rauhaan. Kahtena ensimmäisenä päivänä hän saa kirjeet Hida Atakulta. Kirjeet on hajustettu ruusulla ja Ataku ylistää korusanoin Asamin saavutuksia ja perheen kunniaa. Puheenpitämispäivän aamuna Asami saa Atakulta kirjeen joka on kirjoitettu huonolaatuseille paperille selvästi avustajan toimesta. Tämän pitäisi kertoa Asamille että Ravut eivät pidä Kurkien tekemästä puukaupasta Leijonien kanssa. Jos Asami on huono hovissa hän antaa tämän vaikuttaa, takeltelee sanoissaan puhuessaan ja näin häpäisee itsensä, koulunsa sekä perheensä. Mutta koska Asami on hyvä hovin tuntija päättää hän sisällyttää puheeseensa hienovaraisen loukkauksen Ravuille, kertoen näin että Kurkiin ei noin heppoisesti vaikuteta.

Hovi ja sen käytännöt

L5R: Tie tyhjyyden meressä Nortti