Tuulinen päivä

ShiroAshidaka_aamu.jpg

Shiro Ashidaka

Aurinko nousee horisontissa ja sen säteet maalaavat Seikitsu-vuorten korkeimmat huiput kullallaan. Haukka nousee tuuliselle taivaalle linnan pihamaalta. Sen terävät silmät tarkkailevat vielä uinuvaa kaupunkia. Aamun kajastuksesta huolimatta menisi vielä aikaa ennen kuin auringonsäteet valaisisivat linnan ja herättäisivät Shiro Ashidakan.

Runoilevan soturin silmät aukeavat hämärässä levottoman unen päättyessä. Hän nousee istumaan tyhjyyden tutun tunteen kalvaessa hänen rintaansa. Hän huokaisee syvään ja nousee väsyneenä ylös. Sumuisin silmin hän kävelee oven luokse ja avaa sen. Kuitenkin siitä läpi kulkemisen sijaan hän kohottaa kätensä kohti kattopalkkia ja pienen hypyn avustamana tarttuu siihen. Kädet jännittyvät ja vetävät kehon ylös. Ja hetken pidon jälkeen ne laskevat sen alas. Ja sitten jälleen ylös. Runoilevan soturin mieleen palaa pieni lukittu huone ja sen puolikuun muotoinen ikkuna. Ja linnun surumielinen laulu.

Kädet irtoavat kattopalkista ja tarttuvat seuraavaksi bokkeniin. Jalkaterät hakeutuvat tukevaan asentoon teräskatan mukaisesti. Vahvat liikkeet ja viileä ilma luovat tutun tunnelman. Jännittynyt keho kohottaa bokkenin. Keho tulee alas räjähtävästi antaen voimansa terälle. Liikkeen pysähtyessä tuntuu, että itse huoneen ilma pakenee bokkenin alta.

Läntisellä seinällä olevalta pöydältä Bishamonin liikkumattomat silmät katsovat tämän levottoman soturin toimia vaativina. Katsuo pohtii näkivätkö Bishamonin tuimat puiset silmät samanlaisen tekniikan kuin senseinsä Kakita Shinin tekemänä.

Mutta ajatus kaikkoaa liikkeiden toistuessa, ja kehon rasitus täyttää tyhjän aukon soturin sielussa. Ainakin hetkeksi.

Taisteluasento. Torjunta. Lyönti.

Tarkoitus. Velvollisuus. Voima.


Auringon säteet valaisevat jo talojen kattoja. Haukka jatkaa kierrostaan seuraten miten sisäpihojen poikki palvelijat toimittavat ruokaa talouksiensa herroille. Kaupungin samurait heräävät hiljakseen aamutoimiinsa, pukeutuvat ja siirtyvät ruokailemaan perheidensä kanssa.

Runoilevan soturin askeleet käyvät pesutiloihin, mihin palvelija on toimittanut jo lämmintä vettä totutun tavan mukaan. Haalea vesi pesee hien hänen keholtaan. Sen jälkeen hän sitoo löyhän nutturan hiuksistaan, ja palvelijat auttavat häntä pukeutumaan. Heidän siirtyessään aamuruoan valmistamiseen Katsuo noutaa hyllystä kirjan, Kakita Sakuran runokokoelman Hiljaisuus valkean lumen.

Tämän jälkeen palvelijat asettavat aamupalan tarjolle ja poistuvat nopeasti. Palvelijoiden hääriminen tuntuu oudolta karujen matkojen ja kellarihuoneen olojen jälkeen, joten Katsuo on neuvonut heitä ottamaan aamusta omaa aikaa ennen päivän ostosten tekoa.

Talo hiljenee, ja runoileva soturi siirtyy kirjan kanssa ruokailemaan yksin hiljaisuuteen.

Hän nostaa katseensa kirjasta maalaukseen seinällä, joka oli toimitettu hänelle talven aikana. Maalauksessa suuri leijonaemo painaa kolmea pentua maahan tassullaan tienristeyksessä. Ja kaksi kurjen varjoa piirtyvät tiehen maalauksen ulkopuolelta. Katsuo pohtii maalauksen innoittamaa päivää ja tuota kaksintaistelua. Ehkä tänään hän kouluttaisi aloitteellista iaidoa joukkueelleen. Reagointi ja vastustajan luku oli jo huomattavasti kehittynyt heillä. Kyllä, se olisi hyvää vaihtelua joukkueelle. Se myös tukisi hyvin kenjutsun harjoittelua. Katsuo palauttaa huomion kirjaansa tyytyväisenä.

Samurait astelevat auringon valaisimilla teillä kohti linnaa valmistautuen tehtävänjakoon ja päivänsä velvollisuuksiin. Yksittäiset hahmot liittyvät toisten seuraan ja matkaavat ystäviensä kanssa. Haukka kohottaa katseensa linnan pihalta kohti ylänköä ja sen monia kivenkoloja ja muita piiloja, joissa hänen saaliinsa vilistää. Liito vie hänet kauemmaksi linnan pihalta.

Katsuo oli saanut nauttia matkansa rauhasta. Hän näki joitain samuraita puhumassa keskenään ja laiskasti tallustelemassa, joitain tiukkahuulisia, joiden askelet kiirehtivät kohti seuraavaa velvollisuutta. Katsuo käveli yksin rauhassa, nauttien tuulesta. Kun hän saapuisi, koulutustilaisuus alkaisi suoraan, joten oli vain hyvä että hän antoi joukkueelleen aikaa kerääntyä. Jossain kaukana hän näki liitelevän haukan hahmon. Sielunsa silmin Katsuo pystyi miltei kuvittelemaan tuimien silmien katseen joka arvioi taivaalta jokaista eläintä, ihmistä ja samuraita. Ja hiljaisen tuomitsevuuden, jota ne kunniattomille jakoivat.

Edessään Katsuo huomasi viimeisenkin samurain livahtavan dojon ovesta sisään. Hänen ei tarvinnut nähdä tuon myöhäisen kasvoja arvatakseen miehen olevan Jiro. Saisi nähdä pysyisikö hän pystyssä harjoitusten aikana. Tänään taitaisikin olla raskaampien harjoitusten päivä.

ShiroAshidaka_paiva.jpg

Haukan silmissä näkyy vain metsää ja aamukasteista maata, mutta kaupungin äänet kantautuvat. Puumiekkojen kalke on haukalle tuttu ääni, mutta ne hukkuvat vasaroiden vahvojen sointujen alle. Mutta pian nekin unohtuvat silmien terävöityessä. Puun juurien muovaamasta kolosta näkyy liikettä. Haukka kaartaa lentoaan tarkkailen tuota koloa.

Bokkenit kalahtelevat toisiaan vasten. Hikipisarat kimmeltävät samuraiden otsilla. Katsuo tarkkailee ryhmää. He vetävät miekat ja jatkavat iskuun, jonka vastapari torjuu. Sitten miekka palaa lanteelle ennen kuin toinen vetää ja iskee. Uudelleen ja uudelleen. Tätä oli jatkunut jo jonkin aikaa alkulämmittelyn jälkeen.

“Ihan kun oltaisiin vielä koulussa, ihme Kakita-touhua”, kuuluu mutina joukosta. Katsuon tummat silmät käännähtävät katsomaan. Jiro. Tietysti.

“Riittää!” Katsuo huudahtaa.
Joukkue laskee bokkeninsa ja kerääntyy riviin dojon eteläiselle seinälle. Katsuo odottaa, että kaikki kerääntyvät, ja kävelee samalla dojon keskelle.

“Soturin tehtävä on kehittää sodantaitojaan jatkuvasti. Koulu tarjoaa vain mullan, josta soturi voi kasvaa suuruuksiin. Mutta harjoittelematta tuo sodantaito kuihtuu pois. Kuten koulussakin, myös nyt teidän tulee toistaa yksittäisiä tekniikoita, jotta kehonne tuntee ne paremmin kun mielenne. Silloin unesta heräävänäkin kehonne tietää mitä tehdä. Leijonien raja on lähempänä meitä kuin Shiro Daidojia, joten emme voi uinua kuin linnut kedossa.”

Katsuo noutaa puhuessaan itselleen bokkenin ja katsoo ryhmää.

“Kakito Jiro-san, tulkaa.”

Varovaisesti samurai astelee muun ryhmän eteen. Katsuo liu’uttaa bokkenin lanteelleen. Katsomatta Jiroon hän sanoo: “Hyökkää.”

Jiro epäiröi hetken, mutta nostaa bokkeninsa hyökkäykseen. Hetkessä Katsuon bokken on noussut lanteilta kohtaamaan lyönnin.

“Hän joka taitaa miekan vedon, ei ole koskaan valmistautumaton taisteluun”, Katsuo sanoo laskiessaan bokkenin jälleen lanteelle.

“Hyökkää!” Bokkenit kalahtavat jälleen yhteen. Ja uudelleen. Kunnes neljännellä kerralla kopsahdus ei kuulu bokkenien kohtaamisesta, vaan Jiron hartiasta, johon Katsuon bokken lyö lujasti. Jiro ynähtää kivusta, mutta saa pidettyä suurimmat kivun osoitukset piilossa. Mutta hänen kostuvat silmänsä kohtaavat Katsuon kylmät ja tummat silmät.

“Ja jos taitonne erot ovat suuret, ette ole ainoastaan valmis puolustautumaan. Todellinen miekan mestari voi lopettaa taistelun samaan hetkeen, mistä se alkaisi. Hän ei tarvitse valmistautumisaikaa, sillä hänen tiensä on miekan tie. Ja sillä kulkiessaan hän on aina valmis.” Katsuo kääntää katseensa muuhun ryhmään. “Mutta en vaadi teiltä miekkamestarin ominaisuuksia. Mutta valmiutenne on vastuullani. Ja valmiutenne pitää kotinne turvassa.”

Katsuo katsoo joukkuetta. Monet katsovat vaikuttuneina, mutta osa vilkuilee Jiroa, jonka silmissä kipu hälvenee uhon kasvaessa.

“Mutta entä jos miekan tien kulkijalta on päässyt miekka herpaantumaan lanteiltaan?” Jiro kysyy. Joku naurahtaa aivan hieman.

Bokken putoaa Katsuon kädestä.

“Hyökkää."

Jiron miekka kohoaa yllättyneenä, mutta samassa hänen jalkansa irtoavat maasta. Hänen kehonsa lennähtää Katsuon lantion ylitse ja tömähtää kuuluvasti maahan. Ilma räjähtää Jiron keuhkoista polven pudotessa voimalla hänen palleaansa vasten.

“Jos tunnet tien, olet aina valmis.”

ShiroAshidaka_ilta.jpg

Haukan kynsissä on pienen pieni ruho. Päästäinen, ensimmäinen pitkästä aikaa. Valkoinen maa oli alkanut saamaan ruskeaa väriään. Ja huolimattomat tulisivat esille piiloistaan. Haukka lentää suojaisaan paikkaan nauttimaan saaliinsa. Muurille laskeutuessaan se tarkkailee kaupungin ihmisiä. Osa menee suurelle aukealle mukanaan ravintoa ja erilaisia härväimiä. Puumiekkojen äänet ovat hiljenneet ja monet ihmiset ovat lähteneet kiertämään kaupunkia pareittan, samaa reittiä kuin aina. Yhden parin toinen ihminen hieman linkkaa askeltaan ja päästää turhautuneita ääniä kävellessään.

Tee lämmittää Katsuon kurkkua virratessaan alas. Käsi laskee kupin ja tarttuu siveltimeen. Paperille piirtyy merkki “tuli”.

Joukkue oli selviytynyt lopulta melko hyvin, vaikkakin Jiro ei ollut enää esittänyt keskittymisen tai kehittymisen merkkejä purressaan hammasta kivusta. Oikein hänelle, Katsuo pohti. Mokoma mies kehtasi kyseenalaistaa häntä kaiken sen jälkeen mitä Katsuo oli kulkenut läpi. Eihän Jiro voinut tietää eikä ymmärtää, mutta tuskin hän Daidojienkaan tunneilla osoitti moista kunnioituksen puutetta.

Ehkä heitto oli ollut enemmän voiman kuin tekniikan aikaansaannos, mutta se oli ajanut asiansa. Epäilyksen liekki oli tukahdutettu.

Sivellin jatkaa merkkien piirtämistä, jotka puolestaan yhdistyvät runoiksi. Palvelija käy laskemassa sivupöydälle kirjeen, minkä jälkeen poistuu valmistamaan ruokaa.

Katsuo lukee kirjeen. Ylihuomenna hän viettäisi teehetken Ashidaka Yedon kanssa. Oletettavasti suvun ainut Chui ei ollut ainoastaan miellyttävän teeseuran tarpeessa vaan haluaisi keskustella myös esimiehen asemassa Katsuon kanssa saapuvan kevään velvollisuuksista.

Katsuo pohtii, että olisi mukavaa vaihtelua juoda teetä ajatuksen ja seuran kanssa. Muutaman viikon päästä, jos taivas sen soisi, hän pääsisi tapaamaan matkakumppaneitaan. Olisi mukava jälleen tavata heitä. Ehkä hän voisi pyytää Harunoa pitämään teeseremonian heille.

Ajatus miellyttää Katsuota, ja hän kirjoittaa uudelle paperille sanan “kevät”.

Haukka viimeistelee ateriansa ja nousee tuulen kuljetettavaksi. Jälleen ihmiset kulkevat, kohti temppeleitä ja alttareita, polvistuen rukouksiin näiden äärelle. Hiljaiset sanat kertovat tuonpuoleisen asukeille toiveista, synneistä ja kiitoksesta. Mutta nuori mestari ei suuntaa samaan paikkaan, vaan hänen askelensa kulkevat taloon, jossa hän yönsäkin nukkuu.

Jälleen Bishamonin tuimat silmät tarkkailevat harjoittelijaa. Fortunat, esi-isät ja kamit saavat rukouksiaan, mutta tuulien talossa Bishamonin eteen siunataan vain hikeä ja taisteluhuudahduksia.

Katsuo toistaa jälleen teräskatan liikkeitä. Kädet pitävät tiukasti kolhiintunutta bokkenia. Ne hallitsevat jokaista liikettä tarkasti. Vahvat räjähtävät iskut seuraavat toisiaan mekaanisen tarkasti. Jännittyneet lihakset lyövät tyhjyydestä muodostuvaa vastustajaa. Mielen maalaaman vastustajan kasvot ovat jatkuvassa muutoksessa.

Gorou, Daisuke, Toyabe, Nabesai. Sosuo, Ichitoru, Hachi. Välissä myös veljensä kasvot piirtyvät bokkenin liikkeen eteen. Välistä Jiron. Mutta katan edetessä mielikuvat harhailevat. Ne piirtävät mustahiuksisen naisen hahmon, jonka silmiä hiukset peittävät. Hahmon, jonka valkoiselle iholle veripisarat tuovat punaansa. Katsuon mieli yrittää antaa tälle ilkeästi hymyilevälle naiselle piirteitä, mutta ne ovat häilyviä ja muovaantuvat. Lopulta mustien hiuksien alta katsovat vain Katsuon omat kasvot.

Katan viimeinen isku on jäänyt jännittyneeseen loppuasentoon, kun Katsuo havahtuu ajatuksistaan. Hitaasti hän muistaa palauttaa perusasentonsa ennen kuin laittaa bokkenin sivuun. Miten hän oli taas päästänyt ajatuksensa sotkemaan harjoitteluaan? Oliko sarja hänelle liian tuttu? Vai oliko Jiron kommentin aiheuttama epäilys sittenkään hälvennyt? Oliko hän muuta kuin miekan kantaja? Tetsuyaman isäntä? Vai oliko asia toisinpäin?

“Mieli tuulessa, todellakin…”
Katsuo pudistaa päätään hymähtäen.

Hän vilkaisee puisiin tuimiin silmiin.

Mitä on olla vahva?


Haukka liitää pilvien kulkiessa kaupungin yli. Ne luovat varjoja, joissa talven kylmyys muistuu kulkijoiden mieleen. Ihmiset kerääntyvät ryhmissä ruokailemaan ja puheensorina täyttää jälleen kaupungin. Sen jälkeen partiot palaavat kierroksilleen ja sepät palaavat ahjoilleen. Aamulla levänneet siirtyvät harjoittelemaan.

Aurinko alkaa laskemaan pilvien alapuolelle ja lähes häikäisee kullallaan haukan silmät. Haukka kaartaa kohti linnan pihaa. Se tunsi että pian se kuulisi sen äänen.

“Toriba.”

Haukka siirtyy syöksymään kohti aukiota, jolla nuori mestari seisoo odottavana.

Kylpy, meditointi ja ruokailu. Sen jälkeen askelet kuljettavat Katsuon kaupungin läpi kohti linnan läntistä porttia. Matkalla hän keskustelee vartiossa olevien samuraiden kanssa. Hänen joukkueensa oli siirtynyt partiovuoroon. Lopulta hän kävelee portin lävitse.

Myös toinen hahmo lähestyy taivaalta portin takana avautuvaa aukiota. Toriba päästää kirkaisun ja laskeutuu Katsuon kädelle.

Katsuo katsoo haukkaa silmiin. Terävä katse vastaa. Katsuo huomaa ryhtinsä suoristuvan. Tämä haukka on nähnyt viisaan miehen tien. Se on kokenut vapauden tuulet ja nähnyt maat, mutta nyt se on tullut käskystä taivaalta Katsuon kädelle. Vai onko se tullut velvollisuuden kutsumana?

Haukka voisi valita minkä tien haluaisi, mutta tässä se seisoo. Koska se tietää paikkansa. Tietää velvollisuutensa. Eikä se kyseenalaista. Käskyä tai osaansa. Kuten kunnollinen samurai.

“Onneksi olette täällä tiennäyttäjänäni”, Katsuo naurahtaa Toriballe.

Haukka katsoo ihmistä, joka hänelle puhuu. Nuori mestari. Uusi huolehdittava. Keho ei tärise pelosta kuten saaliilla, mutta hengitys on usein raskasta ja kulku epämääräistä. Mutta he ruokkivat toisiaan, varsinkin talven aikana tuo ihminen oli onnistunut hankkimaan ruokaa runsaasti lumipeitosta huolimatta. Ihminen oli hidas, se tarvitsi apua joidenkin asioiden hakemiseen. Ihminen ei lentänyt, eikä tuntunut huomaavan kuin vain lähimmät asiat ja tapahtumat. Hieman kuin vanha ihminen, jonka kanssa haukka oli kulkenut. Mutta vanha ihminen tuntui näkevän kuten haukka itsekin. Vanha ihminen oli ollut ympäristöstään tietoinen.

Ehkä tämä nuori ihminen oppisi kuitenkin nyt valkoisen peitteen poistuessa maan yltä ja saaliseläinten ilmestyessä piiloistaan…

ShiroAshidaka_yo1.jpg

Kevään tuuli hivelee Katsuon kasvoja tämän kulkiessa kaupungilla. Hän näkee joukkueensa miehiä kävelemässä illalla. Osa kävelee koteihinsa, osa kävelee vaimojensa tai muiden naisten kanssa. Toribakin oli asetettu asumukseensa. Joku astelee Iwasakien geishataloon. Jiro kävelee ystävänsä Genjin ja jokusen muun samurain kanssa, ja he puhuvat naureskellen matkallaan saketaloon.

Mutta Katsuon askelet kulkevat yksin. Hän huomaa joitain naisia katselemassa häntä kauempaa, mutta lähestyessään he katselevat taivaalle. Kohta askelet pysähtyvät hetkeksi teatteriesityksen äänien ääreen. Näyttelijät, maskit, musiikki ja tarina, kaikki toimimassa saman tarkoituksen saavuttamiseksi. Katsuo huomaa kiinnostuvansa enemmän koordinaatiosta ja yhteistyöstä kuin itse näytelmän tarinasta. Ehkä heidän yhteistyönsä ei ollutkaan niin vangitsevaa. Pian hän huomaa kuitenkin ajan kulkeneen, ja askelet jatkavat kohti teetaloa. Hän astuu sisään ja näkee, että monet samurait ovat jo saapuneet ja saaneet juomansa eteensä. Pian ensimmäinen samurai astuu eteen ja aloittaa lausunnan. Kakita Iton Kevään tuulet. Sinällään melko arvattavaa vuodenaikaan nähden Katsuon mielestä, mutta Shiro Ashidaka ei luonnollisesti ollut verrattavissa Kyuden Dojin saleihin. Hän huomaa huoneen toisella puolella Ashidaka Nomin, ja he jakavat katseen yhteisymmärryksessä. Katsuo miltei vaihtaa paikkaa, mutta Nomilla on seuraa, eikä Katsuo halua vaivaannuttaa häntä.

Vielä muutama samurai käy esittämänsä valitsemansa runot. Mutta kun huoneen keskiosa ei enää saa uutta esiintyjää, astelee Katsuo esille. Hän on palauttanut sanoja mieleensä. Kun hän alkaa puhua, sanat soljuvat, ja ihmiset kuuntelevat tarkkaavaisina. Viimeisten sanojen jälkeen tila on hetken aivan hiljaa.

Ulos kävellessään Katsuo on hyvin tyytyväinen iltaansa. Pimeillä kaduilla kulkeva tuuli on viilentynyt jälleen, mutta nouseva kuu on kaunis. Kadut ovat hiljaiset, ja Katsuo tuntee olonsa rauhoittuneeksi tarkkailevien silmien katseen puuttuessa. Edes Toriba ei enää vaella taivaalla, ja partioivat vartijat eivät vilkaise Katsuota kahta kertaa. Ehkä hän vierailisi Ashidakan kalliolla nauttimasta tästä tuulesta.

Hetken tuntuu kuin hän olisi jälleen matkalla maailman teillä.

Alasimenmäelle saapuessaan, ja Ashidakan kallion siluetin näkyessä, hiljaisuuteen sekoittuu kaunis huilun sointi. Jokin siinä on kovin tuttua.

Hahmo mäen huipulla. Ashidakan kallion juurella. Kuten talvella. Katsuo tunnistaa veljensä hahmon ja pysähtyy. Veljen sanat talven saapuessa. Kylmä katse ja hyökkäävä asenne. Sitä Katsuo ei kyennyt nyt kohtaamaan.

Kallio ei ollut enää hänen paikkansa. Eikä tämä ollut hänen kaupunkinsa.

Runoileva soturi kääntää selkänsä kivelle.

Askeleet vievät hänet tyhjään taloon, jota hänen tulisi kodikseen kutsua.

Ja jossain jokin, kenties susi, ulvoo uskollisuuttaan yötaivaan kuninkaalle.

Yö kuluu, ja kuu antaa paikkansa auringolle. Haukka herää ja nousee taivaalle. Ja sama toistuu päivän seuratessa toista. Samurait elävät, viikot kuluvat ja viimeiset lumet alkavat sulaa. Ja pian Shiro Ashidakan rauhallinen rutiini tulisi järkkymään perusteellisesti.

ShiroAshidaka_paiva.jpg

Tuulinen päivä

L5R: Tie tyhjyyden meressä Honk1n