Talvi

Osa 3 – Talvi

2Katsuo.banner.png

Kuluu viikko, ja toinen.

Talo tuntuu hiljaiselta ja ahdistavalta. Kutsua daimyon puheille ei kuulu, eikä Katsuo näe isäänsä juurikaan. Itsuki asuu dojolla, mutta aina öisin Katsuo näkee tämän nousevan alasinmäelle. Hän itse ei kuitenkaan mene tapaamaan ottoveljeään enää. Kaupungilla tuntemattomat puhuvat Katsuosta ja hänen teoistaan. Tuntemattomat naiset katsovat häntä, ja lapset huutavat hänen toista nimeään iloissaan: “Mieli tuulessa, Mieli tuulessa”. Dojolla hän vierailee jokusia kertoja, mutta tunnelma on jäykkä ja kangistunut. Sensei ei tarjoa neuvojaan vuolaasti, ja opiskelijat katsovat häntä herkeämättä. Osa mykästi kunnioittaen, osa vihamielisesti arvioiden.

Perheensä talon sisäpihalla sijaitsevassa puutarhassa kulkiessaan Katsuo katsoo kylmän kitkemiä kasveja ja kylmää lammen pintaa. Kylmässä, yksin. Hän miettii matkaansa ja ihmisiä sen varrelta. Kaivaten.

Kuin muiston kutsumana, valkoinen hiutale leijailee hänen näkökenttäänsä. Niin hauras, mutta kaunis. Katsuo kohottaa kätensä ottamaan tuon hiutaleen vastaan. Se laskeutuu hänen kädelleen ja sulaa pieneksi vesipisaraksi. Mietteliäänä Katsuo unohtuu katsomaan sulanutta lumihiutaletta, ennen kuin toinen laskeutuu hänen nenälleen herättäen hänet ajatuksista.

Talvi on viimein saapunut.


Ja talven ensimmäisten lumihiutaleiden tippuessa Shiro Ashidakan linnan katteille, neljä miestä ja yksi nainen marssivat kohti kaupungin parempaa aluetta. Seurueen saapuessa oikealle talolle ovat etupihan ruohonkorret saaneet kantaakseen kerroksen tätä talven sanansaattajaa. Toisenlaisen talven tuojat astelevat talon ovelle, ja heistä ei kenties arvovaltaisin, mutta sopivin, kolkuttaa oveen.

“Shiro Ashidakan linnan vartiosta, tulimme Ashidaka Kakita Katsuota tapaamaan. Oletteko läsnä?” ääni jostain Katsuon lapsuudesta ilmoittaa. Katsuo ei kuitenkaan aivan saa päähänsä äänelle kuuluvaa nimeä. Katsuo kävelee ovelle ja avaa sen. Sen takana hän näkee viiden samurain seurueen. Etummaisena oleva mies tuntuu tutulta lapsuuden leikkien ajalta, mutta koulut veivät heidät eri suuntiin… Mutta miksi näin monta samuraita vartiosta tuli noutamaan häntä? Oliko jotain tapahtunut? Oliko Shiro Ashidaka vaarassa?

“Arvon Ashidaka-samat, tässä olen. Mistä on kysymys?” Katsuo kysyy.

“Teidät on määrä viedä linnaan kuultavaksi kahden vuoden takaisesta kaksintaistelusta leijonain mailla. Vastaatteko käskyyn?” samurai vastaa vakavana.

Katsuo ei voi uskoa korviaan. Siitä on niin kauan, kun hän kohtasi Akodo Daisuken ylpeyden sillalla. Mutta hän ei ollut vieraillut kotikaupungissaan sen jälkeen, ehkä daimyo halusi sen takia raportin ja selvityksen asiasta.

“Vastaan, kuten velvollisuuteeni kuluu. Lähdemmekö heti?” Katsuo sanoo mahdollisimman tunteettomasti. Hän kohtaisi kuulustelun suoraselkäisesti ja kunniallisesti.

“Kulkekaa edellä samurai-sama, olkaa hyvä.” Vartijat tekevät Katsuolle tilaa. Katsuo kävelee heidän välistään lumisateeseen.

Niin kuudet askeleet kulkevat kohti linnaa. Ne kiertävät alasimenmäen ja seuraavat muuria kaupungin pohjoispuolelle. Katsuo katsoo mäelle, mutta ei voi olla varma näkeekö tuttua siluettia Ashidakan kallion läheisyydessä. Ehkä niin on parasta.

Linnan ovi on auki heidän saapuessaan. He nousevat portaat ja astuvat sisään. Katsuo näkee aulan takaseinällä suuren Kakitan monin, johon on maalattu hienovaraisesti “rauta” kanji-merkein. Katsuon yllätykseksi, vartijoita ei ole tällä hetkellä aulassa. Itseasiassa hän ei sisään astuessaan nähnyt ovillakaan vartijoita. Oliko heillä muita tehtäviä? Vai oliko päätetty, että kuulustelusta tietäisi vain pieni joukko samuraita?

Katsuon ajatus katkeaa, kun hänelle osoitetaan daisho-telinettä. Hän ei muista milloin Tetsuyamasta eroaminen olisi tuntunut näin tuskaiselta. Hän on kotikaupunkinsa linnassa, mutta kuulustelu tulisi olemaan uhkaava tilanne. Miekan paino Katsuon lanteella tuo hänelle itsevarmuutta ja turvallisuuden tuntua. Nyt hänen on kuitenkin kohdattava daimyonsa yksin. Katsuo laskee miekkansa varovasti telineeseen. Vielä lähtiessään hän kumartaa miekoille, ennen kuin jatkaa matkaa sotilaiden saattamana.

Katsuon yllätykseksi he eivät jatka korkeammalle, daimyon huonetta kohti, vaan he kääntyvät oikealle. Sitten rappuset alas, ja Katsuo on pitkän käytävän alussa. Ilma on tunkkainen, käytävä hämärä. Yksi vartijoista kulkee hänen edellään ja pysähtyy raskaan, puisen oven eteen. Painava ovi aukeaa hitaasti. Vartijat viittaavat Katsuota astumaan sisään.

Huone on pieni, ja pöly on peittänyt sen lattiat ja pinnat. Vasemmalla Katsuo näkee muutaman tynnyrin ja pari jakkaraa. Oikealla hän näkee epämääräisen alustan olkia ja vanhan reikäisen täkin. Ja suoraan edessään hän näkee seinässä, aivan katon rajassa, puolikuun muotoisen ikkunan. Järkytys ravistaa Katsuota, ja hän ei voi pidättää yskimistään pölyiseen huoneeseen astuessaan. Mistä on kysymys?

“Asutte täällä, kunnes asianne on selvitetty”, vartija ilmoittaa kylmästi, ja raskas ovi painuu kiinni.

Katsuo jää tyrmistyneenä pimeyteen.

Ikkunan takana lumihiutaleet leijailevat. Ne peittävät maata hiljakseen valkoisen peiton alle.

Talvi

L5R: Tie tyhjyyden meressä Honk1n