sosuoevent2

Kun mietitään Rokuganin suurinta soturia tai miekan tien tuntijaa kaksi nimeä nousee selkeästi esiin: Kakita ja Mirumoto. Heissä ilmeni kaksi erilaista tyyliä, ajattelutapaa ja asennoitumista samurain elämään. Siinä missä Kakita oli arvokas taiteilija, Mirumoto oli äkkipikainen taistelija jolla oli taipumusta pohdiskeluun omalla ajallaan. Pohjimmiltaan Kakita oli siis taiteilija joka tarpeen vaatiessa tarttui miekkaan tappavin seurauksin ja Mirumoto oli hänen vastakohtansa. Mikä teki heistä niin taitavia että ansiokkaimmatkin samurait pelkäsivät asettua heitä vastaan? Pitää muistaa että kumpikin heistä oli alunalkujaan yojimbo. Kakita oli ensimmäinen Emerald champion, keisarin henkilökohtainen yojimbo, ja ennen sitä puolusti turnauksessa muiden osanottajien kunniaa Matsua vastaan. Mirumoto taas oli Kami Togashin yojimbo, samalla Rokuganin ensimmäinen virallinen yojimbo.

Mirumoto kysyy kirjassa Niten että miksi lyödä kerran kun voi lyödä kahdesti? Miksi käyttää vain yhtä miekkaa kun vyöllä on kaksi? Kakita taas kirjoittaa kirjassaan Miekka että löytäessäsi silmän kehosi ulkopuolelta iskuistasi tulee puhtaita ja ne voittavat minkä tahansa tekniikan. Uskon että kumpikin puhuu samasta asiasta. Vaikka käyttäisit vain yhtä miekkaa on kunnia toinen mukanasi kantama terä. Lisäksi silmä kehon ulkopuolella, mistä Kakita kirjoittaa, tarkoittaa suojeltavaasi. Näin ollen kunnialla ei tarkoiteta omaa kunniaa vaan suojeltavasi kunniaa. Kun tämän sisäistää lyö kahdesti vaikka käsi kohoaa vain kerran. Sekä suojeltavasi että hänen kunniansa puolesta.

Tekeekö tämä yksittäisen samurain yojimbosta sitten täydellisen soturin? Ei välttämättä. Velvollisuus erottaa samurain ja ashigarun toisistaan. Vaikka taitava ashigaru voi olla hirmuinen vastustaja on velvollisuutensa tunteva samurai voittamaton. Samurai häviää heti kun hän alkaa ajatella omaa elämäänsä, omaa kunniaansa tai omia tekojaan. Jokainen samurai on yojimbo omalla tavallaan. Hän suojelee herraansa, klaaniaan ja keisaria. Jokaisen samurain pitäisi unohtaa omat tarkoitusperänsä ja sisäistää velvollisuutensa. Kakitan ja Mirumoton voima kumpuaa velvollisuudesta omaa suojeltavaansa kohtaan. Lisäksi he olivat sisäistäneet velvollisuutensa keisarikuntaa kohtaan. Se teki heistä voittamattomia muiden samuraiden silmissä.

Vaikka puhutaan bushidosta, taosta tai jumalista ja siitä kuinka ne tekevät samuraista voimakkaan, niin todellinen voima löytyy velvollisuudesta. Samurai ei elä itseään vaan muita varten. Samurai on palvelija, ja tämän tiedostaessaan samuraista tulee pysäyttämätön joko taistelukentällä tai hovissa.

sosuoevent2

L5R: Tie tyhjyyden meressä Nortti