Seuraajat tuulisen tien - Vesi

Vesi – Kakita Shin

Ymmärryksen virta

Puron solina. Pienen eläimen kulkemisesta syntyvä rapina. Lintujen pyrähdykset puustossa. Putoava lehti.

Siniset silmät aukeavat.

Terä kimaltaa ilmassa nuorukaisen edessä. Kädet pitävät miekkaa rennosti. Syksyn ruskan värjäämä vaahteran lehti.

Lyönti.

Lehteen muodostuu viilto. Osittain halkaistu lehti leijailee maahan.

Vielä jotain puuttuu. Vaikka nuorukainen oli riisunut matkalle moninsa ja arvonsa, kotinsa turvan sekä tutut maat, oli viel’ jotain. Jotain, mikä rajoitti hänen taitoaan. Hänen kehoaan, hänen mieltään.

Hän ei voisi palata Kyuden Kakitaan tällaisena. Epätäydellisenä. Miten hän voisi jakaa oppejaan nuorille, ellei hänen oma viiltonsa ollut täydellinen? Ellei hän olisi saavuttanut toista totuutta? Miksi jokin jäi aina puuttumaan?

Siniset silmät katsovat metsää ympärillä. Puron kimallus, ruskan värit. Nuorukainen huokaa sulkien silmänsä.

Hento tuoksu tavoittaa hänen nenänsä. Mistä se tulee?

Silmät avaten hän lähtee etsimään lähdettä. Kaikkialla on vain ruskaa ja puron kirkkautta. Hän menee polvilleen. Jossain… Oliko tuoksu vahvempi puron luona? Kädet siirtävät lehtiä sivuun, kunnes tuoksun lähde paljastuu.

Kaunis valkea kukka. Miten se kukkii vielä näin kylmällä? Miten hän ei ollut huomannut tätä kaunista yksilöä?

Puro häikäisee silmiä. Lehdet olivat peittäneet kukan. Ne pettävät silmää.

Hän tuijottaa ja pohtii asiaa.

Lopulta hän nousee. Silmät sulkeutuvat. Ja mieli keskittyy näkemään ilman silmiä.

Lehden lepatus… ja viilto.

Oppimisen meri

Kymmenet oppilaat päästävät yhtäaikaisesti taisteluhuudon lyödessään katan mukaisesti ilmaan. Jalat tömähtelevät maahan. Ja uusi nuorten huutojen meri.

“Aloitamme oppilailla pienryhmät ensi viikolla. Tässä on teille valitut oppilaat nuori mestari.” Kirjurina toimiva kurtisaani ojentaa listan uudelle opettajalle.

Kakita Shin katselee listaa läpi selaillen. Lähinnä Kakitojen poikia ja tyttöjä, muutamia Daidojia. Luonnollisesti kokeneet olivat varanneet Dojin perheen lapset tarjotakseen parasta hovien mestareille. Ei mitään ihmeellisyyksiä. Katse harhailee katsomaan harjoittelevien nuorten soljuvia liikkeitä. Poikkeavuus rivissä kiinnittää Shin:n huomion.

“Kuka on poika kolmannessa rivissä?”

“Aah.. huomasitte. Ashidakan poika. Hän on hieman jäljessä, heillä ei opeteta Kakitan mukaan.”

“Ashidaka? Teräksen suvusta?”

Nimi vahvistaa ajatusta. Siihen miltei sekoittuu epäkunniallinen tavoite. Mutta kunniallinen mieli työntää moiset ahneuden ajatukset syrjään. Teräksen suku. Teräskatan totuudet. Kuinka osuvaa.

“Otan hänet ryhmääni", Shin sanoo varmana.

“Tuota, Kakita Yobei on valinnut oppilaat nuoremmille opettajille heidän kokemuksensa mukaan. Ehkä ensimmäiseen ryhmäänne ei kannattaisi ottaa vaikeita tapauksia.”

“Luottakaa minuun. Hän on juuri oikea oppilas.”

“Selvä, ilmoitan Yobeille, että liitämme Ashidakan neljänteen opintoryhmään, mutta… miksi hän, jos saanen kysyä?”

“On ilmiselvää, että hän on jäljessä. Mutta hän tarkkailee muita tehdessään ja korjaa koko ajan itsenäisesti. En ihmettelisi, vaikka hän olisi kuun loppuessa saanut muut jo kiinni.”

Nimi kirjoitetaan listaan. Siniset silmät lukevat sen vielä.

“Ashidaka Katsuo, katsotaan millainen terä sinusta saadaan taotuksi.”

Sateen muoto

Raskaat pisarat rummuttavat maata. Akatemian opiskelijat ovat lämpimän teen äärellä. Paitsi yksi. Mustahiuksinen poika on sateen armoilla. Hän pitelee bokkenia tiukasti molemmin käsin.

Pojan edessä on pitkä hahmo, joka pitää oikeassa kädessään rennosti bokkenia ja vasemmassa paperivarjoa. Aina pojan hyökätessä nostaa miehen käsi bokkenin torjumaan iskua.

“Keskeltä!” miehen vaativa ääni huutaa.

“Yksi, kaksi!”

Poika lyö iskun. Ja toisen.

Bokkenit tärähtävät voimakkaasti. Pojan ranteet tuntevat vihlaisun.

“Muista jalat!”

Poika hakee jalkojen paikkaa. Hän keskittyy astumaan iskunsa kanssa.

“Yksi, kaksi!”

Hyökkää uudestaan, mutta osuessaan bokkeniin, huojuu hänen tasapainonsa. Liukas märkä maa pettää jalkojen alta ja poika kaatuu. Vesi roiskuu ympäriinsä, mutta nuori opettaja väistää kuraisen roiskahduksen.

“Tiedät miksi he sinua kutsuvat! Ahjokouraksi! Etkö halua näyttää heille? Etkö halua todistaa itseäsi Kakitan arvoiseksi?!”

Poika nousee hitaasti ylös. Kylmyyden ja rasituksen luoma toivottomuus on kadonnut silmistä. Nyt niissä palaa tuli.

“Ylhäältä!”
“Yksi!”
“Kaksi!”

Bokken kolahtaa, ja käsi hieman tärähtää pojan iskun voimasta. Toisen iskun vastaanottamiseen opettaja tukee jo puolustustaan toisella kädellään. Paperivarjo putoaa märkään maahan. Puolipitkät valkoiset hiukset kostuvat sateesta.

Pojan koko paino on iskussa, ja se painaa nuoren opettajan miekkaa. Yllättäen opettajan molemmat kädet painavat vastaan voimakkaasti, ja poika lennähtää taaksepäin hädin tuskin jaloillaan pysyen.

“Palauta perusasento! Jos vastustaja on vahvempi, älä mittele voimiasi. Jos vastustaja on nopeampi, silloin lukitse hänen teränsä liike! Muuta muotoasi tarpeen mukaan! Jos hän hyökkää samaan aikaan, tuo hyökkäyksesi torjumaan hänen teränsä. Vain kaksi iskua, ja arvioi virran suunta uudestaan. Jos et kykene mukautumaan, tulee virta viemään sinut mukanaan! Mutta jos olet virta, viet muut mukanasi!”

Poika hakee jälleen tasapainonsa ja palauttaa miekan keskelle.

“Keskeltä! Yksi, kaksi!” huuto kajahtaa miehen suusta.

Jalka roiskuttaa lätäkköä. Bokkenien kolahdukset. Uudestaan ja uudestaan.

Sateen kohina on peittää lähes kaiken alleen.

Sulava lumi

Kylmä viima. Sulava lumi. Pisara putoaa. Terä virtaa tupesta. Pisara pirskahtaa terän lappeella. Terä palaa kotiin.

Liian kömpelöä. Terä ei halkaissut pisaraa.

Pettymys.

Terä oli karkea, painotus pielessä. Miten suvun kunnia pidettäisiin puhtaana tällaisella terällä, joka ei toteuttanut mestarinsa tahtoa?

Kakita Shin huokaisi itsekseen. Miksi aina jokin jäi puuttumaan? Tämä oli luonut synkän varjon hänen keväisen päivänsä ylle. Luonto heräili eloon kaikkialla, tiet avautuisivat pian matkalaisille. Kesän tullessa Shinin tarkoitus olisi jälleen todistaa meren loputon horisontti Kyuden Dojin kauniilta terasseilta. Tänä iltana hän tapaisi ihastuttavan samurai-kon, jonka nimi nyt pakeni Shinin mielestä. Ja jos yötä olisi vielä jäljellä tapaamisen jälkeen, olihan Doji Tachikin odottanut häntä luokseen jo useampana iltana. Mutta nyt häntä ei enää kiinnostanut mikään.

Voisiko todellakin olla, että kaikki hänen työnsä oli unohdettu? Eikö Ashidakan poika muistanut ollenkaan opettajaansa? Hän oli jakanut ymmärryksensä niin Iaidosta kuin syvän tietonsa kenjutsusta ja teräskatasta tuolle pojalle, ja tämäkö ei muka jakaisi Ashidakan taidetta yksityisopettajalleen? Ja huhujen mukaan Kakita Hajimekin oli antanut Kakita terän jollekin täysin tuntemattomalle samuraille, vaikka Yobei ei sellaista suonut edes parhaalle nuorista opettajistaan? Kiittämättömyydelläkö häntä tästä kaikesta palkittiin?

Kuka muu ansaitsisi Kakita terän enemmän kuin itse Kakitan valkoinen ruusu?

Seuraajat tuulisen tien - Vesi

L5R: Tie tyhjyyden meressä Honk1n