Lupaus

Yuya.banner.png

Tyynyillä ympäröity pöytä oli täynnä avonaisia kääröjä. Huoneen nurkassa pienen liekin yläpuolella roikkui lasisia astioita, niiden sisällä porisi nesteitä kaikissa sateenkaaren väreissä hitaasti kiehuen. Oudot kasvit täyttivät huoneen seinustoja. Osa oli kasvanut seiniä pitkin tavoitellen kattoa ja satunnainen vierailija voisi valehtelematta väittää joidenkin kasvien liikkuvan. Oven vastaisella seinustalla oli pieni ja vaatimaton alttari. Sen päällä oli taidokkaasti veistetty puinen lohikäärmepatsas ja alttarin yläpuolelle oli maalattu kanji: ‘tasapaino’. Eksoottiset tuoksut täyttivät ilman. Alttarin vieressä kytevä suitsukeastia toi muistoja kaukaisilta mailta. Vain muutamat kynttilät valaisivat ikkunatonta huonetta. Monelle samuraille tila olisi uppo-outo. Huoneen omistajalle se oli mukavan kotoisa, jotain mitä pitkällä matkalla kaipasi.

Kasuga Yuya hieroi silmiään. Ilta oli jo pitkällä eikä rahtikirjojen tarkistaminen ollut hänelle mieluistä työtä, mutta jonkunhan sekin oli tehtävä. Suoria miekkoja, koruja ja vaatteita. Mausteita, yrttejä ja lasia. Rihkamaa niiden alkuperäisille omistajille, omaisuuden arvoisia Rokuganissa. Yuya otti siemauksen teestään ja luki uudelleen tiedonannon, jossa kerrottiin erään vastikään nimitetyn magistraatin kiinnostuneen kaupunkiin virtaavista oudoista esineistä. Heti perään hän luki käskyn Kizokulta järjestää epämääräiset todisteet Kilpikonnien osallisuudesta magistraatin käsiin. Kyse oli opetuksen antamisesta. Tämänkin magistraatin pitäisi oppia pitämään silmänsä ja suunsa kiinni. Hän oppisi parhaiten silloin, kun hänen esimiehensä kieltäisi mitään todisteita olevan olemassakaan. Ja jos ei oppisi niin magistraatin ura loppuisi lyhyeen, tavalla tai toisella. Yuya hymyili. Vaikkei levitetyistä kääröistä täydellistä kokonaiskuvaa saanutkaan, pystyi niistä silti päättelemään että klaanilla meni hyvin. Todella hyvin.

Shoji lliukui auki ja kolahti kiinni hänen vaimonsa astuessa sisään työhuoneeseen. Lohikäärmeille tyypilliseen tapaan Ochiai ei piilotellut vartaloaan turhien vaatekerrosten alle ja Yuya ei voinut kuin ihailla naisen kävellessä hänen ohitseen nurkassa porisevien keitosten luo. Viime viikot olivat lähentäneet heitä, mutta silti joskus tuntui että heidän välillään ammotti valtava kuilu. Ochiai lausui muutaman sanan hiljaa lasisille astioille ja nesteen väri niiden sisällä muuttui ensin myrkynvihreäksi ja lopulta kirkkaaksi kuin vesi.. Hän otti yhden astian käteensä, nuuhkaisi sen sisältöä ja hymähti tyytyväisenä.

“Te peruutitte matkanne Kyuden Seppuniin. Miksi?” Ochiai kysyi hiljaa.
Yuya huokaisi. Tästä tulisi pitkä yö. “Annoin teille lupauksen viettää talvi kanssanne täällä kotona. Se lupaus pitää.”
Ochiai mietti hetken ja nyökkäsi. “Olen siitä kiitollinen. Tiedän että sinulla on velvollisuuksia joista et voi puhua, mutta olen miettinyt. En loppujen lopuksi tiedä sinusta tarpeeksi arvatakseni miksi teet sitä mitä teet. Mikä sinut ajaa noille yksinäisille matkoille?”
Yuya irvisti. Normaalisti hän näin henkilökohtaisten kysymysten äärellä valehteli tai vähätteli. Hänen tavoitteensa kuitenkin vaati totuuden puhumista Ochiaille.
“Aivan kuten lupasin sinulle viettää talven täällä, lupasin itselleni jotakin kauan sitten. Sekin lupaus pitää, johti se tie sitten minut mihin tahansa. Omatuntoni vaatii sitä.”
Ochiain kulma kohosi kysyvästi ja Yuya huokaisi uudestaan, tällä kertaa syvemmin. “Hakisitko meille lisää teetä ja minä kerron sinulle?” Yuya sanoi hymyillen.

Majakka

Yuya hengitti syvään teen aromeja. “Mitä tiedätte Nichibotsu Fusherusta?” hän kysyi vaimoltaan.
“Se on majakka Otosan Uchin ulkopuolella. Se valaisee tietä Wan sano Kin Taiyoon. Seppunin perhe ylläpitää sitä.” Ochiai vastasi Yuyan nyökytellessä.
“Ei Seppun vaan Kasuga. Klaanimme huolehtii Tsuno sano Shiroi Ojikan maamerkeistä, kunnioituksesta Otosan Uchia kohtaan. Silloin kun me tapasimme ensimmäistä kertaa olin yksi majakanvartijoista.”
“Muistan sen talven.” Ochiai sanoi, arvaten tarinan kulun etukäteen. “Ettekai te…”
“En. Ja sinä hyppäät nyt tarinan edelle. Oli Oshogatsun aatto ja majakassa oli minimimiehitys, vain minä ja Kasuga Namboku. Minulle oltiin myönnetty ilta vapaaksi velvollisuuksistani ja päätin viettää sen kierrellen lähistön kyliä ja tiluksia. Kasuga Namboku oli valittanut huonoa oloaan aikaisemmin päivällä, mutta tiesin miehen laiskaksi. Uskoin hänen yrittävän saada minut jäämään jottei hänen tarvitsisi tehdä kaikkea tarvittavaa. Joka tapauksessa ilmoitin hänelle palaavani aamulla hyvissä ajoin ennen velvollisuuksieni alkua ja poistuin omille teilleni. Sinä iltana juhlin uutta vuotta. Olin nuori ja pääni oli täynnä sakea, tapasin tytön eräällä maatilalla, hyvin tyypillinen Oshogatsun aatto.” Yuya keskeytti tarinansa vain ottaakseen hörpyn teestään.

“Tapasitte tytön?” Ochiai kysyi paheksuen. “Me olimme kihloissa jo silloin. Onko tämä tarina toisista naisista?”
“Älä nyt viitsi arvon vaimo. Tiesit jo alusta lähtien että olen täysi lurjus. Ja sitä paitsi jos alkaisimme kertomaan tarinoita avioliittomme ulkopuolisista suhteista kummankin osalta niin lumet olisivat jo sulaneet lopetettuamme.”
Ochiai katsoi miestään järkyttyneenä ja yhtäkkiä nyökkäsi virnistäen. “Taidatte olla oikeassa. Unohdetaan se ja jatkakaa tarinaanne.”

“Joka tapauksessa.” Yuya jatkoi. “Heräsin painajaiseen keskellä yötä maatilalta hyvin lähellä Nichibotsu Fusherua. Menin ulos haukkaamaan raitista ilmaa ja katseeni hakeutui kohti majakan valoa, mutta sitä ei ollut siellä. Majakan tulet olivat sammuneet.” Yuya hiljeni, muistoihinsa kadoten.
Ochiain ääni palautti hänet takaisin nykyhetkeen. "Mitä teitte sitten?
“Juoksin. Keräsin tavarani ja juoksin niin lujaa kuin jaloistani pääsin majakkaa kohti. Rukoilin kaikkia Kameja ja Fortuneita, toivoen että kaikki olisi hyvin.”
“Mutta asiat eivät olleet hyvin. Suitengun armo…”
“Oli pimeydessä törmännyt riuttaan, uponnut ja koko sen miehistö oli kuollut. Tiedän.” Yuya jatkoi kuiskaten vaimonsa lausetta.
“Päästyäni takaisin majakalle magistraatit olivat jo siellä. Kasuga Namboku oli hypännyt häpeissään mereen emmekä ehkä koskaan saa tietää mitä majakalla oli tapahtunut. Uskoakseni hän oli sairas ja huono olo oli väsyttänyt hänet, tai sitten hän vain vähät välitti velvollisuudestaan. Joka tapauksessa minut pidätettiin, kuulusteltiin ja todettiin syyttömäksi. Olin kuitenkin poissa vartiopaikaltani esimieheni luvalla. SInä yönä lupasin itselleni ettei yhdenkään Kilpikonnan tarvitsisi kuolla pimeässä minun vahtivuorollani. Siksi otan velvollisuuteni klaaniani ja keisarikuntaa kohtaan vakavasti ja se ajaa minut noille matkoille mistä puhuit.” Yuya lopetti tarinansa juoden teensä loppuun. "

Kilpikonnan tie

Ochiai oli pitkään hiljaa miettien.
“En ymmärrä. Suitengun armo oli mitätön heiminomisteinen kalastusalus. Vaikuttiko Kasuga Nambokun kohtalo noin vakavasti sinuun? Mikä ihmeen velvollisuus klaania kohtaan?”
Yuya katsoi vaimoaan ihmetellen. “Suitengun armo oli Kobune joka toi Punaisen Laivan miehistöä takaisin kotiin Kameyama Jimasta…”
“Kameyama Jima? Punainen laiva? Mistä te oikein puhutte?” Ochiai tivasi.
“Mitä te oikein tiedätte klaanistanne Kasuga Ochiai-chan?” Yuya kysyi virallisesti.

Hiljaisuus laskeutui työhuoneeseen. Ochiai korjasi aamutakkiaan joka oli valahtanut hänen olkapäiltään. Mies ja vaimo tuijottivat toisiaan.
“Sen perinteisen. Avioliittoon solmimisen jälkeen vietin aikaa opetellen klaanin tapoja. Kilpikonnat pitävät huolta Otosan Uchista ja sen lähialueista. Siivoavat katuja ja muuta vähäpätöistä. Sen takia minäkin olen täällä, tekemässä talvesta siedettävämpää. En kyllä koskaan ymmärtänyt vaitiolovaloja mitä jouduin vannomaan klaanin ylimmille, onko jotain mitä minun pitäisi tietää?”
Yuya mietti hetken. “En tiedä onko minulla lupaa puhua tästä kanssasi, mutta kuten lupasin, niin yksikään Kilpikonna ei kärsi pimeydessä. Ja pahin pimeys on tiedon puute. Te olette Kasuga nyt, ette Agasha enää. Teidän on aika tietää Kilpikonnan klaanin oikea tehtävä.”
“Mikä tehtävä? Mitä salaisuuksia te olette pitäneet minulta?” Ochiai kysyi selvästi hermostuneena.

“Muistatteko kun kerroin teille mielenkiinnostani Kurkia kohtaan, niitä joiden kanssa matkasin ennen kotiinpaluutani?”
“Kakita Katsuo ja Asahina Kenshin. Muistan kyllä.”
“He löysivät matkallaan veitsen joka liittyy klaanimme tehtävään. Se löytö teki heidän silloisesta velvollisuudestaan meidän tehtävämme. Meillä on paljon keskusteltavaa lähipäivinä Ochiai-chan.”
“Te välttelette minua Yuya-kun. Mikä tehtävä, mitä jätätte kertomatta?” Ochiai kysyi syyttävästi.
Yuya katsoi vaimoaan varovaisen hellästi ja sanoi sanan mikä aloittaisi Agasha Ochiain lopullisen muutoksen Kasuga Ochiaiksi. Vain yksi sana ja se muuttaisi hänen vaimonsa elämän ja maailmankuvan lopullisesti.
“Gaijin…”

Lupaus

L5R: Tie tyhjyyden meressä Nortti