Tyhjä maalaus

Kenshin istui pienen puron vieressä, maalausteline edessään. Telineen päällä oli istunut tyhjä pohja jo pidemmän tovin. Hänellä on kaikki tarvikkeet vieressään ja valmiina seuraavan mestariteoksen luontia varten, mutta sivellin hänen kädessään ei ole noussut kankaalle asti vielä kertaakaan. Hän vain istuu. Kenshin nostaa sivellinkättään kankaan tasolle, mutta laskee sen samantien alas epävarmasti.

“Mielessäni ei ole mitään kaunista maalattavaa”, hän pohtii ärtyisenä. Hänen mielessään tulvii viimeöinen välikohtaus. Vaikka hän ei nähnyt selvästi mitään, hän muistaa tarkalleen kaiken. Verta, niin paljon verta. Hänen tekee mieli maalata sarvekas munkki hukuttamassa kurkea verestä täyttyneeseen järveen tai alaston vanhus tanssimaan verisen pyörremyrskyn keskelle irvokkaan hymyn saattelemana. Hän halusi huutaa läheisen metsän kumoon pelkän vihan voimalla.

“Mielessäni ei ole mitään kaunista”, hän pohti vihaisena. Häntä suojaava samurai oli viime yönä melkein siirtynyt esi-isiensä luokse. Oli liki silkkaa sattumaa, että me olemme vielä elossa sen jälkeen. Jos kaksi samuraita ei meinaa pärjätä yhdelle kansenien suojateista, miten pärjäämme ikinä useammalle? Tämä tehtävä on vaarallisin, missä olen ollut. Aiemminkin olen nähnyt paljon pahaa, mutta useimmiten sitä on osannut odottaa. Kenshinin teki mieli rukoilla kameja sytyttämään koko häntä ympäröivä tanner ilmiliekkeihin, jotta he kaikki voisivat puhdistua.

“Mielessäni ei ole mitään”, hän pohti epäuskoisena. Miten tästä tulee edetä? Tulisiko tehtävä siirtää jollekin, joka on ansioituneempi? Tulisiko munkin saada nopea ja päättäväinen tuomio kokemamme perusteella? Vaikka emme enää kuuntelisi hänen ehdotuksiaan, osaisiko hän silti ohjata meidät pakottamalleen tielle? Onko hänen temppunsa tahrinut minut ja Katsuo-saman lopullisesti? Jos välikohtauksesta tarttui meihin tuo pimeyden siemen, voimmeko vastustaa sen tuomaa kiusausta? Täytyykö minun lopettaa elämäni tämän tehtävän jälkeen, jotta en tahraa itseäni, sukuani tai klaaniani? Onko tämä munkki ajattelemattomuudellaan tuhonnut useamman samurain elämän täysin itsekkäistä syistä? Voinko enää syleillä Hinataa tai lapsiani? Onko tässä enää mitään järkeä?

Kenshin otti syvään henkeä, rauhoittui ja sulki silmänsä. Hän keskittyi veden tasaiseen solinaan, tuulen vienoon huminaan ja maan liikkumattomuuteen. Hän antoi kysymysten liukua veden mukana pois. Hän heitti epävarmuuden tuulen vietäväksi. Hän antoi maan kannatella hänen koko painoaan.

“Ei ole mitään”, hän totesi itselleen. Velvollisuuteni ei ole muuttunut. Tehtäväni on yhä sama. Vain henkilökohtainen kokemukseni on muuttunut. Olen yhä samurai, joka palvelee lordiaan taitojensa mukaan. Ja sen minä aion tehdä.

Kenshin avaa silmänsä ja nostaa siveltimensä uudelleen. Hyvin päättäväisesti ja kevyesti hymyillen hän maalaa koristeellisen kanjin: “Samurai”.

Tyhjä maalaus

L5R: Tie tyhjyyden meressä Janibala