Sosiaaliset tabut

Tabut

Rokuganissa pidetään montaa asiaa törkeänä ja loukkaavana, mutta muutama asia sotii niin pahasti samurain luontoa vastaan että niitä pidetään tabuina. Julkisesti tabujen loukkaaminen on yksiä vakavampia rikkeitä mitä samurai voi tehdä. Yleisenä käytäntönä on että tabujen rikkojaa ei huomioida ja sysätään hänet kokonaan tilanteen ulkopuolelle. Esimerkiksi hovissa rikkojalle ei jutella, hänen ei anneta puhua tai hänen puheitaan ei huomioida. Käytännössä häntä ei ole muille olemassa. Poikkeuksia kuitenkin tabujen rikkomiseen kuitenkin on.

Alastomuus

Julkisesti samurai pukeutuu aina säädyllisesti. Samurai ei näytä raajojaan tai torsoaan ilman vaatteita julkisesti. Usein säädyllisyys vedetään niinkin pitkälle ettei samurai näyttäydy vähissä vaatteissa edes omalle perheelleen. Kuumissa sääoloissa samurait lieventävät oloaan käyttämällä ohuemmasta materiaalista tehtyjä vaatteita, leveälierisiä hattuja ja viuhkaa. Kuumilla alueilla asuvat klaanit käyttävät vieraidensa epämukavuutta säälimättä hyväkseen, esim. trooppisella saarella asuva pienempi Sirkka-klaani. Poikkeuksia tähän on mm. vaatteiden repeäminen taistelussa, jiujutsunäytökset ja -ottelut sekä vahingot esimerkiksi kylpiessä. Vahingon sattuessa toisen alastonta ruumista ei huomioida ja muissa tapauksissa pukeutuminen välittömästi tilanteen jälkeen on suotavaa.

Kielletyt puheenaiheet

Sosiaalisessa tilanteessa on muutamia puheenaiheita, mitkä eivät sovi samurain suuhun. Samurai ei puhu julkisesti Varjomaista (Shadowlands), mahosta (verimagia), ruumiin eritteistä (veri jne.) eikä mistään mikä koskee etojen toimeenkuvaa. Näistä puhuminen on vakava etikettirike ja moni saattaa ottaa loukkauksena kuullessaan näistä käytävän keskustelun. Poikkeuksena Rapu-klaani puhuu usein hoveissaan Varjomaista, sen takia että heidän velvollisuuksiinsa kuuluu Rokuganin puolustaminen Varjomailta sekä nähdäkseen muiden klaanien edustajien kiemurtelevan. Lisäksi sepät käyttävät nahasta tehtyjä suojavarusteita takoessaan ja seppien kesken voikin puhua esimerkiksi nahkurien työn laadusta, mutta ei koskaan missään muussa seurassa. Näistä aiheista käydyt keskustelut käydään aina suljettujen ovien takana sekä niistä ilmoitetaan etukäteen jotta keskusteluun osallistujat voivat suorittaa sopivat puhdistautumis-, ja suojautumisrituaalit etukäteen.

Koskettaminen

Samurai pitää aina fyysisen sekä henkisen puolensa puhtaana. Tämä tarkoittaa sitä että samurai ei koske tiettyihin asioihin juurikaan koskaan. Ainut poikkeus kaikkeen koskettamiseen on taistelukenttä missä juostaan ruumiiden yli sekä veri lentää. Akodon sanoin: “Taistelukentällä ei ole kunniattomia asioita.” Taistelun jälkeen samurai kuitenkin puhdistautuu kunnolla rituaalein.

Kuollut liha

Samurai ei koske ruumiisiin, vereen tai nahkaan. Se on etojen tehtävä. Samurai ei myöskään syö lihaa. Sepät ovat jälleen ainut poikkeus. He käyttävät nahkaisia suojavälineitä mitkä shugenjat ovat puhdistaneet ja puhdistusrituaalit suoritetaan uudelleen tietyin väliajoin.

Toinen ihminen

Samurai ei julkisesti koske toiseen ihmiseen. Ruokaillessakin ruoka ojennetaan lautasella josta otetaan omalle lautaselle. Muutenkin ojennettaessa toiselle jotakin, laitetaan ojennettava esine yleensä lattialle. Lisäksi samurai ei koske ruumiin eritteisiin. Samurai kantaa aina mukanaan omaa sakekuppia sekä syömäpuikkoja, jottei vahingossakaan käytä toisten käyttämää ruokailuvälinettä. Poikkeuksia ovat jiujutsunäytökset sekä – ottelut, toisen auttaminen ylös tai toisen ottaminen kiinni tämän pudotessa. Tällöinkin yritetään ottaa kiinni vaatteista.

Toisen omaisuus

Toisen ihmisen omaisuuteen ei kosketa ilman lupaa. Lisäksi TOISEN SAMURAIN MIEKKOJEN KAHVOIHIN EI KOSKETA! Teräänkin vain silloin kun ollaan vastaanottava osapuoli taistelussa.

Sosiaaliset tabut

L5R: Tie tyhjyyden meressä Nortti