Perheenjäsenet

Kakita Kohaku 琥珀 ”Meripihka”

Harunon tympeäkasvoinen ja laiskanoloinen puoliso. Kakita Kohakun vanhemmat suostuivat ilomielin naittamaan heidän vanhimman poikansa tunnettuun taiteilijasukuun, kun oli käynyt ilmi, ettei Kohaku saisi elämässään mitään kunniakasta aikaiseksi. Näin tehdessään he eivät joutuisi alttiiksi kasvojenmenetykselle. Miksi noin tunnetun perheen tytär naitettiin näin pieneen sukuun, on kysymys, johon kukaan ei vastaa.

Kohaku viettää aikaansa kodin asioita järjestellen, alempiarvoisempi kun on. Tämä seikka saa hänet tuntemaan syvää kateutta ahkeraa ja hiljaista puolisoaan kohtaan, mutta tämä on sellainen tunnetila, jota ei näytetä kenellekään.

Asahina Mai 舞 ”Tanssi”

Harunon äiti on tunnettu esiintyvä taiteilija, joka kiertelee Rokugania yhdessä kuuluisan näytelmäryhmänsä kanssa. Tähän ryhmään kuuluu kauniin ja lahjakkaan Main lisäksi runsaseleinen skorpionimies, kultakurkkuinen ampiaisnainen ja näyttämön varmoin elein haltuunsa ottava yli-itsevarma leijona. Tämä kaiken kirjava ryhmä sai alkunsa eräänä kesäiltana teehuoneella, jonne suurempi joukko näyttelyä opiskelevia nuoria oli kokoontunut viettämään aikaa. Nuori ja siihen aikaan suorastaan röyhkeä leijona oli päättänyt esitellä taitojaan näyttelemällä otteen ”Seitsemän Salaman Tarinasta”. Asahina Mai ei aikonut jäädä näyttelijätoveriaan huonommaksi vaan yhtyi mukaan tähän eeppiseen tarinaan. Loppujen lopuksi neljä lahjakkainta olivat näytelleet kertomuksen alusta loppuun ja viimeisten eleiden lopettaessa liikkeensä olivat suosionosoitukset suurimmat, mitä koskaan oltiin tuossa teehuoneessa kuultu. Loppu onkin historiaa.

Äitinä Mai on ollut etäinen hahmo Harunon elämässä johtuen pitkältikin pitkistä näytelmäkiertueista. Läheisyyden puutteen tyttäreensä Mai on korvannut tavanomaista paremmilla lahjoilla ja tuliaisilla. Haruno muistaakin äitinsä lähinnä tavaroiden eikä niinkään läsnäolonsa puolesta. Harunon onnettomuuden jälkeen oli helpointa lähettää tytär pois perheen luota, jotta perheen kasvot säilyisivät.

Asahina Naoki 直樹 ”Suora puu”

Isä, jonka suoraselkäisyys ja päättäväinen asenne ovat tuoneet hänelle korkean ja arvostetun aseman kalligrafian opettajana Asahina-suvun shugenja koulussa. Oppilaat, jotka ovat koskaan halunneet kehittää kalligrafiataitojansa pidemmälle, ovat varmasti tavanneet Asahina Naokin. Hänellä on taito kuoria lahjattomimmistakin oppilaistaan lupaavia taiteilijanalkuja. Ennen sitä on kuitenkin jyvät erotettu akanoista ja vain potentiaalisimmat ja oppimishaluisimmat oppilaat pääsevät itsensä mestarin oppiin.

Naoki on kasvattanut tyttärensä Harunon tiukassa kurissa ja nuhteessa. Asahina Naokin sukuun on aina syntynyt poikia, joten jo syntymästään saakka Haruno on ollut isällensä suuri pettymys. Helpotusta vaikeaan isä-tytär suhteeseen ei todellakaan tuonut Harunon osallisuus hänen parhaan ystävänsä kuolemantapauksessa. Tämän onnettomuuden jälkeen isä kielsi tyttärensä itselleen, mikä Naokin kannalta ei ollut vaikeaa, ja lähetti tämän Kakita Bushi kouluun pois sukunsa ja varsinkin perheensä silmistä. Isä järjesti myös kihlajaismenot, mi-ain, tyttärelleen. Harunon astellessa valkoinen kimono yllään alttarille, hän oli lopullisesti kuollut perheelleen.

Kitsune Minori 里 ”Totuus”

Ymmärtäväistä ja lempeää mummoa ovat esivanhemmat siunanneet kahdella upealla lapsenlapsella. Kitsune taustastaan johtuen Minori on epäilemättä ollut tämän perheen vannoutunut kujeilija, joka on vedonnut varsinkin nuorempaan ikäluokkaan, vaikkakin jopa joskus ärsyttäen niin sanotusti kypsempää väestöä. Minori on kuitenkin kunnioitettava vanhus, jolla on aina ollut sanavaltaa perheessä. Hänestä huokuu tietynlaista tunnistamatonta mystiikkaa ja hänen ollessa huoneessa, häntä kuunnellaan. Jos jollakin ihmisellä olisi salaisuuksia enemmän, kuin meri jaksaa kantaa, hän olisi Kitsune Minori.

Mummo on aina ollut hyvin rakastava Harunoa kohtaan ja Minorista onkin muodostunut tuki ja turva Harunolle, jonka äiti on pitkät ajat poissa ja isä pettynyt häneen. Kuolemaan johtaneen tragedian jälkeen Minori oli ainut perheestä, joka puolusti Harunoa ja esitti raivoisat vastalauseet tytön lähettämisestä pois saatika naittamisesta lähestulkoon tuntemattomille. Tämän kiivaan keskustelun jokainen paikallaolija muistaa ikuisesti. Minoria ei oltu ennen sitä nähty menettävän malttiaan, eikä koskaan sen jälkeen. Valitettavasti Naoki oli jo tehnyt päätöksensä eikä pojan mieltä enää käännetty.

Viikko häiden jälkeen lähetti saapui Harunon uuden kodin portaille. Lähetillä oli mukanaan Minorin häälahja vain ja ainoastaan Harunolle. Kauniisti japaninpaperiin paketoidussa koristekuvioidussa laatikossa oli Harunon suvun teesetti, joka oli kulkeutunut isältä pojalle jo aikain alusta. Se oli teesetti, jonka Naoki oli ehdottomasti päättänyt pitää itsellään hänen vaimonsa synnyttäessä hänelle tyttären. Saateteksteinä luki: ”Kaadut seitsemän kertaa, nouset ylös kahdeksan”.

Perheenjäsenet

L5R: Tie tyhjyyden meressä jenni88