Paluu kotiin

Lämmin tuuli puhaltaa mereltä. Kenshin kävelee kohti horisontissa pilkistävää Shinden Asahinaa, seuranaan Asahina Haruno. Matka on ollut taas pitkä ja reppu painava. Mitä lähemmäs kotia hän pääsi, sitä keveämmältä askeleet tuntuivat. Kenshinin kasvoille alkoi muodostumaan leveä hymy, jonka hän piilotti nopeasti. Hän oli aivan liian malttamaton. Hän tiesi, että pitäisi käyttäytyä kuten samurain kuuluu eli olla liikkeissään hallittu ja ilmeetön. Koko matkan ajan hänen maskinsa on pysynyt hyvin päällä, mutta nyt se alkoi rakoilla. Hän halusi juosta niin kovaa kuin jaloista pääsee, mutta ei niin voinut tehdä kunniallisesti. Jokainen askel tuntui ikuisuudelta, mutta portti läheni hitaasti mutta varmasti. Heidän saapuessa porteille, Kenshin hyvästeli Harunon ja katsoi kaupunkia temppelin ympärillä.

Shinden Asahina. Koti. Perhe.

Hänen askeleensa kevenivät entisestään ja hän miltei juoksi, vaikka aikaisemmin hän oli uupunut matkasta. Hänen rakkaansa olivat vain hetken päässä, eikä hän halunnut viivyttää heidän näkemistään yhtään enempää. Koska ketään ei ollut näkemässä, hän juoksi niin paljon kuin jaloista lähti. Hän ravasi kotiaan kohti, hyödyntäen jokaista oikoreittiä jonka tunsi. Saapuessaan oman kotinsa porteille, Kenshin pysähtyi hetkeksi rauhoittumaan ja keräämään itseään. Hänen olisi tehnyt mieli vain juosta ovesta läpi ja halata rakkaitaan, mutta tiesi että se ei olisi soveliasta. Hänen oli hetkeksi vielä asetettava samurain maski päälleen. Kenshin pyyhki hien otsaltaan ja hengitti muutaman kerran syvään, sitten alkoi ottamaan hallittuja askelia etuovelle. Hän asetti kenkänsä kuistille ja oli siirtämässä ovea auki, mutta palvelija ehti ensin.

”Arvon Kenshin-sa-”
Kenshin siirsi etusormensa huuliensa päälle hiljaisuuden merkiksi ja kuiskasi: ”Haluan yllättää heidät, ymmärtänette? Käykää ilmoittamassa temppeliin, että olen saapunut.” ja siirtyi hiljaa palvelijan ohi eteistilaan. Hän laski samurain naamionsa kokonaan pois kasvoiltaan. Hän otti viekkaita, hiljaisia ja pieniä askelia lyhyttä käytävää pitkin. Hän kuuli Hinatan kaatavan teetä teehuoneessa. Akira ja Yuki olivat todennäköisesti nukkumassa päiväunia vastakkaisessa huoneessa. Kenshin otti hiljaisia askelia ovelle ja siirsi sen hiljaa sivuun. Hinata ei kääntänyt katsettaan ja sanoi melkein kärttyisästi ”Minä taisin Hachi sanoa, että minua ei tule häiritä.”. Kenshin otti muutaman nopean askeleen, liukui polvillaan tatamia pitkin ja halasi Hinataa takaapäin. Kenshin sanoi leikkisästi: ”Pahoittelen arvon Asahina Hinata, aioin häiritä teitä silti” ja rutisti vaimoaan rakastavasti. Hinatan ilme kirkastui ja äänensävy muuttui iloiseksi. ”Kenshin! Olet palannut!”. Hinata kääntyi vastaamaan kunnolla annettuun halaukseen. Kenshin kietoi kätensä hellästi vaimonsa ympärille ja sanoi: ”Olen palannut”. He viettivät useamman minuutin toistensa syleilyssä, mikä tuntui vain sekunneilta.

Heidän hellän hetkensä keskeyttää palvelija, joka palasi temppelistä. Hän koputtaa karmiin ja toteaa: ”Arvon Asahina Kenshin, vein viestinne. Teitä odotetaan huomisaamuksi paikalle.” Kenshin vastaa: ”Kiitän Hachi, valmistakaa meille kylpy. Sen jälkeen olette vapaa tältä päivältä.”. Palvelija Hachi poistuu oven takaa. Kenshin ja Hinata jatkavat hellää hetkeään, kunnes sen keskeyttää vanhimman lapsen, Akiran ääni: ”Iskän reppu! ISKÄ ON KOTONA!”. Koko talossa tärisee kaksivuotiaan tömisevät askeleet, joita seuraa nuoremman lapsen hitaat askeleet. Kenshin nousee ylös ja menee halaamaan molempia lapsiaan hellästi. ”Saadaanko me taas liikkuvia tarinoita illalla?” Akira sanoo, silmissä hehkuen aito innostus. Kenshin hymyilee hellästi ja nyökkää.

”Illalla voisin kertoa Asahinan suvun synnystä, mutta syödään ja kylvetään ensin”. Kenshin halaa vielä kerran lapsiaan ja hymyilee Hinatalle.

”On ihanaa olla kotona"

Paluu kotiin

L5R: Tie tyhjyyden meressä Janibala