Matkustaminen

Matkustaminen Rokuganissa

Matkustaminen Rokuganissa sijoittuu pääasiallisesti kevät-syksy-akselille. Talvella matkustaminen on hankalaa teiden yleisen huonon kunnon vuoksi, sekä vaihtelevien sääolojen vuoksi. Yleensäkin matkustaminen on hidasta, suurin osa samuraista ei omista hevosta, saattaakin kestää viikkoja ennen määränpäähän saapumista.

Matkustuspaperit

Samurai tarvitsee matkustuspapereita silloin kun siirrytään klaanien alueiden välillä. Papereita kysellään vähän väliä, saavuttaessa tai lähdettäessä kaupungista sekä satunnaisesti tavattavien partioiden toimesta. Matkustuspapereita kirjoittavat daimyot sekä emeraldimagistraatit. Yleisesti ottaen jos samurai on daimyonsa asialla, saa hän paperit tehtävänantajaltaan. Lisäksi jos matka on pitkä on samurain oikeus pyytää hevosta käyttöönsä. Ilman papereita matkustaminen, sekä väärennettyjen papereiden hallussapitäminen on rikos. Matkustuspapereista käy ilmi niiden kantaja, seuralaiset sekä tehtävä määränpäineen.

Väliasemat

Väliasemat ovat teiden varsille rakennettuja levähdyspaikkoja jotka ovat vapaasti käytettävissä. Yleisesti ne ovat yksihuoneisia rakennuksia joissa on futoneita nukkumista varten, tulipesä ruuanlaittoon sekä puhtaan veden lähde. Vilkkaimmin liikennöidyiltä alueilta löytyy kunnon majataloja mahdollisine kylpylöineen ja teetaloineen. Nämä hienommat väliasemat ovat pääasiallisesti samuraiden käytössä. Väliasemat on sijoitettu siten että päivän matkan päässä on aina uusi väliasema. Täten siis Rokuganissa pääsee nukkumaan aina sisätiloihin. Myös ulkona voi yöpyä tilanteen niin vaatiessa. Varsinkin metsiin on raivattu aukioita tätä tarkoitusta varten.

Kylät

Matkan varrella voi myös pysähtyä myös kyliin tai pieniin kaupunkeihin. Samurain odotetaan tekevän kohteliaisuuskäynti ainakin kylän päämiehen luo sekä temppeliin jos sellainen kylästä löytyy. Kylän päämiehen löytää huutamalla päämiestä kuljettaessa kohti kylän keskustaa. Tällöin joku tulee ohjaamaan päämiehen luo. Samurailta ei kielletä juurikaan mitään kylässä ollessaan. Ruuat, majoituksen sekä muuta viihdykettä saa niin pyydettäessä. Kylä vähentää samuraille tarjotut palvelukset sitten verotuksesta. Vieraanvaraisuutta väärin käyttävät samurait huomaavat nopeasti että kylän omistava lordi ei pidä siitä että joku tuhlaa hänen omaisuuttaan. Viestitkin kulkevat nopeasti kaupunkien välillä. Onkin odotettavaa, että samurai viipyy kylässä vain sen ajan minkä hänen tarvii.

Matkustaminen

L5R: Tie tyhjyyden meressä Nortti